Hae tästä blogista

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

No need to say goodbyes. {Sunny} ♥


''Yli Kolme vuotta. Iloa ja surua. Vaikeuksia ja voittoja. Luottamuksen kasvua ja menetystä.
Miten voi olla että pääni lyö tyhjää juuri nyt kun minulla olisi tilaisuus ammentaa kaikkia asiat ja tuntemukseni tekstiksi? En voi kieltää ettenkö olisi ajatellut tämän tekstin sisältöä jo monet kerrat aikaisemmin, koska minulla piti olla valmiina 'puhe¨'.
Mutta kun katson videota ja alan oikeasti käsittämään mitä on tapahtunut en pysty sanomaan mitään.

Pakko silti yrittää.

Kaunis päivä. 2.6. 2010. Sain varmistuksen siitä että Sunny olisi nyt virallisesti hoitoponini. Voi sitä ilon määrää! Olen varmasti joku bermudan kolmio hevosjutuissa sillä sunnyä aijemmin jokainen lempiheppani oli lopetettu tai myyty. Siksi S merkitsi minulle ennen kaikkea vastuuta ja iloa omasta hoitoponista niin pysyvyyttä. Lupausta että kaikki muuttuu. Saan olla sen kanssa niin kauan kun se minusta riippuu.

Vuodet vierivät. Pääsin ratsastamaan Sunnyllä vain kaksi kertaa, mutta vaikka muistini on nykyisin hutera, muistan ne kerrat kirkkaasti. Itkin ilosta molemmilla kerroilla.
Hoidin ponia aina tunnollisesti, joskus vähän huonosti sen myönnän, mutta aina ajattelin ponia.
Muistan monta kertaa sanoneeni, että Sunnystä en tinki. Sitä en koskaan vaihda pois oma aloitteisesti.

Miten kävikään?

Keväällä 2013 kaikki alkoi olla selvää. Se pikkutyttö, joka oli vannonut lupauksia oli poissa. Olin kasvamassa yli ponista. Niin hirveältä kuin se kuulostikin. Yritin pitää Sunnyn mukana elämässäni, mutta se ei onnistunut. Päätös hoitamisen lopusta varmistui kevään mittaan kun päätös tallin vaihdosta lausuttiin ääneen.

2.6. Poikkeuksellisesti lauantain tunnit siirrettiin sunnuntaille. Viimeinen tuntini Wiknerillä.

Viimeinen hoitopäivä.
Kävin katsomassa Sunnyä pihatossa. Se tuskin edes huomasi minua touhuiltaan! Hyvästit eivät olleet surulliset. Tajusin, että näin on parempi.

Kyyneleet tulivat vasta kotona. Etsiessäni materiaalia tähän videoon en voinut lopettaa itkemistä. Sunny loppujen lopuksi oli lempiponini kolme vuotta. Kauemmin kuin KUKAAN IKINÄ ON OLLUT. Sunnyä ei kukaan koskaan korvaa, mutta voin sanoa etten kadu päätöstäni - näin on parempi. Sunnyllä on muita hoitajia jotka pitävät siitä parasta huolta ja sillä on paras koti mitä voin sille toivoa :-)

Lisäksi pääsen näkemään ponia kun haluan - julkiset on onneksi keksitty!

Kiitos Sunny kaikesta ♥ Kiitos erityisesti siitä, että opetit mut kiintymään ja uskomaan että joillakin tarinoilla voi olla onnellinen loppu.''


- milla

23 kommenttia:

  1. voi ei päjäile ! ja ihana video ! :)

    VastaaPoista
  2. apua :'( voimia sinne ! toi video oli tosi ihana ♥ minne vaihdat tallia? pärjäile ♥ :')

    VastaaPoista
  3. ää olitte nii ihana pari sunnyn kaa :')♥ mut onneks sulla on vielä mahis käyä moikkaamassa sitä !! ihana videoki !! :3

    VastaaPoista
  4. Voi eiiii :( mutta pääset sentäs näkemään sitä, eli ei niin paha ;)
    Toi video oli jotain niiin ihanaa!

    (Ei varmaan sopivaa kysyy tähän, mut alaks kisaa tritukal)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti! :--) <3 &ihan sopivaa dont worry! :) mut siis kyllä lupauksel me ainaki yhet kisat joskus mennää! :D

      Poista
  5. Harmi :( olitte sunnyn kaa mahtava pari! :)♥

    VastaaPoista
  6. äää iihana vidi <3 ja teksi <3

    VastaaPoista
  7. viitsi tää oli niin ihana, ja olitte nii söpöt <3

    VastaaPoista
  8. viitsi tää oli niin ihana, ja olitte nii söpöt <3

    VastaaPoista
  9. Voi kuinka nätti video! Onneksi voit aina käydä moikkaamassa Sunnyä, jos iskee kova ikävä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 & jep, on tää tilanne siinä suhteessa tosi valosa! :-)

      Poista

Olkaapa asiallisia :) Kiitos jos kommentoit ♥